Somalinuoret jäänsärkijöinä monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa (24.5.2004)
Rasismi, koulun joustamattomuus ja perheongelmat vaikeuttavat somalinuorten koulunkäyntiä
1990-luvulla maahan saapuneet somalinuoret ovat olleet suomalaisen maahanmuuton lähihistorian ’jäänsärkijöitä’, jotka joutuivat itse etsimään paikkansa ja roolinsa uudessa yhteiskunnassa. Heille syrjintä ja rasismi, koulujen joustamattomat käytännöt ja maahanmuuton aiheuttama hämmennys perheissä olivat kotoutumisen esteitä, jotka heijastuivat myös koulunkäyntiin.
Nämä tulokset selviävät Väestöliiton
väestöntutkimuslaitoksessa valmistuneesta PsM.,
M.Phil. Anne Alitolppa-Niitamon väitöskirjasta The
Icebreakers. Somali-Speaking Youth in Metropolitan Helsinki
with a Focus on the Context of Formal Education, joka
tarkastetaan Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa
14.5.
Väitöskirjassaan Anne Alitolppa-Niitamo on tutkinut pääkaupunkiseudulla asuvien somalinkielisten nuorten kouluttautumisen ehtoja. Osallistuvaan havainnointiin perustuvan antropologisen tutkimuksen aineisto on kerätty 1990-luvun lopussa somaliyhteisön parissa, yläasteen luokkahuoneessa ja somaliperheissä. Mukana on ollut 11-20 -vuotiaita somalinuoria, opettajia, somalivanhempia sekä muita somaliyhteisön jäseniä.
Julkaisu:
Alitolppa-Niitamo Anne: The Icebreakers. Somali-Speaking Youth
in Metropolitan Helsinki with a Focus on the Context of Formal
Education. Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos
D 42/2004.
Julkaisua voi tilata Väestöliitosta puh. (09)
2280 5120 / Stina Fågel, etunimi.sukunimi@vaestoliitto.fi
|